Suositut haut
Vastaavia tuotteita on aiemmin myyty näillä hinnoilla
Mekaniikkasuunnittelijoita
Citec tarjoaa monipuolisia teknisiä ratkaisuja ja informaation hallintapalveluita energiateollisuudelle sekä muille teollisuuden aloille. Tänään meillä on noin 1300 työntekijää ja vuoden 2016 liikevaihto oli noin 72 milj. EUR. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Vaasassa, Suomessa ja toimipisteitä on muualla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Englannissa, Ranskassa, Saksassa, Venäjällä, Intiassa, Singaporessa, Kazakstanissa sekä Saudi Arabiassa. Mekaniikkasuunnittelijoita Haemme mekaniikkasuunnittelijoita meidän Vaasan, Pietarsaaren tai Tampereen toimistoille. Meillä on tarjolla vaihtelevia ja monipuolisia mekaniikkasuunnittelijan tehtäviä erityyppisiin asiakasprojekteihin useissa tiimeissä riippuen osaamisestasi ja kiinnostuksen kohteistasi. Tyypillinen asiakasprojekti liittyy esimerkiksi teollisten laitteiden suunnitteluun. Tehtävät mekaniikkasuunnittelu- ja tuotekehitysprojekteissa pitävät sisällään eri vaiheita ratkaisujen konseptoinnista mallintamiseen ja valmistusdokumentaation tuottamiseen. Toivomme hakijoilta kokemusta mekaniikkasuunnittelusta käyttäen Siemensin NX suunnittelutyökalua joko aiemman työkokemuksen tai koulutuksen kautta. Metalli, kone tms. käsillä tekemisen taitoa kehittävät harrastukset ovat arvokas lisä. Tässä tehtävässä sinulla olisi itsenäinen suunnittelijan rooli sekä tiimin tuki paikallisesti samalta toimistolta. Edellytykset: - Konetekniikan insinööri tai DI - Siemens NX -työkaluosaaminen tai vastaavaa kokemusta 3D suunnitteluohjelmista - Lisäksi arvostamme Siemens Teamcenter osaamista - Vahvat organisointi ja ongelmanratkaisutaidot - Hyvät kommunikointitaidot englanniksi sekä suomeksi tai ruotsiksi Tarjoamme sinulle: - Mielenkiintoista työtä yhteistyössä asiakkaan kanssa - Mahdollisuuden kehittyä uralla Citecin laajojen kansainvälisten asiakasprojektien kautta - Asiantuntija-kollegoiden tuen, mukavan työilmapiirin ja joustavan työpaikan - Lisäksi energiaa päiviin tuovat hyvä työyhteisö, kahvipöytäkeskustelut, lounasetu, sekä kattavat liikunta- ja kulttuuriedut Lisätietoja: Kenneth Edsvik Manager, Power Engineering +358 50 345 2399 Terhi Päivike Manager, Auxiliary & PLM +358 40 5850 779 Kim Edsvik Manager, Industrial Solutions +358 50 5895 704 Haluatko olla osa meidän asiantuntijaorganisaatiota? Hae paikkaa osoitteessa www.citec.com/careers viimeistään 26.12.2017.
Duunitori | 08.12.2017 | VaasaHenkilökohtainen avustaja
Haen avustajaa, jonka toimenkuvaan kuuluvat avustaminen ruoanlaitossa, leipomisessa, kaupassa, apteekissa käyminen ja erilaisissa asiointitilanteissa avustaminen. Lisäksi työhön kuuluvat siivous, pyykinpesu, avustaminen ulkoilussa /tapahtumissa käynnissä sekä muut henkilökohtaiseen avustamiseen liittyvät työt. Olen 50 -vuotias hieman liikuntarajoitteinen diabeetikko-mies. Pysyn pystyssä jonkin aikaa, mutta pahimmissa paikoissa /pitkillä matkoilla liikun pyörätuolilla. Toivon valitulta henkilöltä työhön sitoutumista ja sovittujen työaikojen noudattamista. Työtä on noin 20 h viikossa. Viikoista riippuen työajat vaihtelevat, mutta pääasiallisesti iltavuoroja klo 16- 20 tai klo 17-21 mukaan ja työtä on myös viikonloppuisin säännöllisesti. Lisäksi toivon avustajalta positiivista asennetta. Mikäli olet oikeasti kiinnostunut työpaikasta, niin laitathan vapaamuotoisen esittelyn itsestäsi sekä liität mukaan työ- ja opiskeluhistoriasi. Hakemukset voi lähettää sähköpostiini; [email protected]
Duunitori | 08.12.2017 | TampereMainossihteeri
Alma Mediaan kuuluva Alma Regions kustantaa kolmea maakuntalehteä, sekä paikallis- ja kaupunkilehtiä eri puolilla Suomea. Tunnetuimpia tuotteita ovat Aamulehti, Lapin Kansa ja Satakunnan Kansa. Sanomalehtien lisäksi Alma Regionsiin kuuluvat Alma Manun lehtipaino Tampereella sekä Satakunnan, Pirkanmaan ja Lapin varhaisjakelut. Mainossihteeri Haemme Tampereella toimivaan Pirkanmaan mainostuotantoon vakituiseen työsuhteeseen mainossihteeriä. Vastaat nimettyjen lehtien ilmoitustilavarauksista ja aineistoliikenteen sujuvuudesta.Toimit tiiviissä yhteistyössä myynnin ja ilmoitusvalmistuksen kanssa. Tehtävässä menestyminen edellyttää tehtävään sopivaa koulutusta, erinomaista asiakaspalveluasennetta, paineensietokykyä sekä joustavuutta ja tarkkuutta. Sinulla on kokemusta ja näyttöä myynnillisestä asiakaspalvelusta. Olet tehtävissäsi oma-aloitteinen ja tiimityöskentelyssä ratkaisukeskeinen joukkuepelaaja. Hahmotat hyvin kokonaisuuksia ja pystyt kiireessäkin priorisoimaan tehtäviä. Sinulla on näkemystä mediamaailman digitalisaatiosta ja ymmärrät oman roolisi mainosmyynnin yhteistyökumppanina. Sinulla on kokemusta ja näyttöä toimintatapojen uudistamisesta. Etsit uusia ratkaisuja ja tuot ne rohkeasti esiin. Kokemus erilaisista mainostuotannon järjestelmistä ja prosesseista on sinulle eduksi. Pystyt myös tarvittaessa kommunikoimaan sujuvasti englannin kielellä. Tunnistitko itsesi? Tarjoamme mielenkiintoisen ja vastuullisen työn isossa mediatalossa Tampereen keskustassa, tiimisi tuen sekä mahdollisuuden kasvattaa osaamistasi. Lisätietoja tehtävästä antaa mainostuotannon päällikkö Anu Mäkinen [email protected] tai p. 050 591 1888 maanantaina 11.12. tai perjantaina 15.12. kello 13-14. Täytä hakemuksesi viimeistään 17.12.2017 osoitteessa rekry.almamedia.fi
Duunitori | 08.12.2017 | TampereIV-Asentaja Tampereelle
Haemme ammattitaitoista IV-asentajaa Pirkanmaalle pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Odotamme hakijalta IV-alan koulutusta ja mielellään muutaman vuoden työkokemusta sekä ymmärrystä iv-piirrustuksista ja itsenäistä reipasta työotetta. Ota yhteyttä pian, työt alkaa heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan osaamistason mukaan ja laadukkaat työvaatteet. Avustamme työturvakortin päivittämisessä. Jos koet olevasi hakemamme ammattilainen niin lähetä hakemus/CV linkin kautta tai soita rekrytointiin: 050 3550300. Maximus Oy on rakennusalaan keskittynyt johtava henkilöstöpalveluyritys, joka on tuottanut toimivia henkilöstöratkaisuja rakennusalan yrityksille jo vuodesta 2001 lähtien. Toimimme pääkaupunkiseudulla, Uudellamaalla sekä Pirkanmaan- ja Päijät-Hämeen alueella.
Duunitori | 08.12.2017 | TampereJunior System Specialist, Elisa Appelsiini Oy
Tehtävä, johon etsimme osaajaa Etsimme asiakkaallemme Elisa Appelsiinille Junior System Specialisteja työskentelemään asiakastukitiimissä Tampereella. Junior System Specialistin päätyötehtävä on auttaa asiakkaita tietojärjestelmiin, laitteistoihin sekä mobiililaitteisiin liittyvissä ongelmissa. Asiakasyrityksemme keskiössä ovat heidän asiakkaansa, joten mikäli nautit ongelmanratkaisusta ja vaativasta asiakaspalvelusta teknisellä saralla sekä haluat kehittää ja kasvattaa omaa ammattitaitoasi, voisit olla match tähän tehtävään! Elisalla kuljet digitalisaation aallonharjalla ja pääset jalkauttamaan täysin uudenlaisia palvelukokonaisuuksia asiakkaidemme liiketoimintatarpeisiin. Me Elisalla tiedämme, että yritysasiakkaidemme liiketoiminta elää jatkuvassa muutoksessa, jolloin ketterät, modernit ja kokonaisvaltaiset Elisan ITC-ratkaisut toimivat kivijalkana jatkuvalle kehitykselle ja yhdessä asiakkaidemme kanssa rakennamme kilpailuetua innovatiivisin liiketoimintamallein. Elisa IT-liiketoiminta on korkean osaamisen IT-palvelutalo, jonka liiketoiminta perustuu erinomaiseen asiakastyytyväisyyteen, vahvaan teknologiaosaamiseen sekä aitoon asiakaslähteiseen toimintaan. Työtehtävän kannalta oleellisin työvälineesi tulee olemaan puhelin, mutta annat tukea myös sähköpostitse sekä muiden sähköisten palvelukanavien kautta tai jopa käväisemällä asiakasyrityksessä paikan päällä tarpeen vaatiessa. Tehtävän tavoitteena on saada ongelmatilanne ratkaistua jo ensimmäisellä yhteydenotolla, jolloin pitkäjänteinen työskentelyote on valttia. Elisa Appelsiini yrityksenä tarjoaa loistavat puitteet kehittymiseen, innovointiin sekä urapolkuihin. Tämän lisäksi vahva yhteistyö tiimiläisten kanssa sekä hyvä tiimihenki vallitsevat porukassa, joten toivomme myös sinun innostuvan yllä mainituista asioista! Työtä tehdään pääsääntöisesti arkisin klo 7-21 välillä ja työ alkaa heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Tehtävässä menestyminen edellyttää ennen kaikkea hyviä tiimityötaitoja, palveluasennetta, ja kommunikointitaitoja sekä intoa ja oma-aloitteisuutta ratkaista vaativiakin teknisiä ongelmatilanteita. Tämän lisäksi tehtävässä menestyminen edellyttää: •Tietoteknisen alan koulutusta, harrastuneisuutta tai työkokemusta •Vahvaa asiakaspalveluhenkisyyttä sekä kykyä ajatella asiakaslähtöisesti •Halua tehdä työtä pääasiallisesti puhelimitse •Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, ruotsin kieli katsotaan eduksi Plussaa tätä tehtävää ajatellen on, mikäli sinulla on tuntemusta Microsoft- käyttöjärjestelmistä- ja teknologioista, MAC- työasemat ovat sinulle tuttuja sekä sinulta löytyy osaamista tai käyttökokemusta Active Directorysta tai Googlen yrityspalveluista. Tämä työtehtävä on huikea mahdollisuus esimerkiksi uraansa aloittelevalle alasta innostuneelle tyypille, joten työkokemuksen voit korvata omalla harrastuneisuudella ja kiinnostuksella alaa kohtaan sekä motivaatiolla kehittää oma osaamistasi! Studentwork toimii match makerina tässä haussa. Tehtävässä työllistyt asiakasyritykseemme Studentworkin kautta aluksi 12kk määräaikaiseen työsuhteeseen, jonka jälkeen on mahdollisuus neuvotella jatkosta. Mikäli koet olevasi etsimämme henkilö, lähetä ansioluettelosi, hakemuksesi ja mahdollinen portfoliosi meille nettisivujemme kautta. Aloitamme hakemusten läpikäynnin jo hakuajan aikana, joten pistäthän hakemuksesi tulemaan pikaisesti! Lisätietoja tehtävästä antaa Consultant Manager Jenni Siivonen sähköpostitse [email protected] tai puhelimitse numerosta 046 922 4036.
Duunitori | 08.12.2017 | TampereLounaskokki
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoista ja asiakaspalveluhenkistä KOKKIA hoitamaan lounasruuan valmistusta, sen myyntiä ja tarjoilua. Ruoka valmistetaan itse alusta loppuun ja tarjoillaan lautasilta. Tämä työ voi olla Sinua varten jos osaat laittaa hyvää ruokaa ammattitaidolla ja olet myös asiakaspalvelun iloinen taitaja. Kyseessä vakituinen työsuhde. Kokki työskentelee kahdessa vuorossa; 5.00-13.00 ja 9.00-15.30. Työ alkaa joko heti, tai vuoden vaihteen jälkeen. Edellytämme sinulta Kokin ammattitutkintoa ja työkokemusta keittiöltä Asiakaspalvelutaitoa Itsenäistä työotetta ja valmiutta Reipasta ja motivoitunutta asennetta työhön Tarjoamme sinulle Mukavat asiakkaat ja työkaverit Mahdollisuuden valmistaa maittavaa ruokaa laadukkaista raaka-aineista Mahdollisuuden kehittyä monipuolisissa työtehtävissä Vahvan organisaation tuen Kiinnostuitko? Rekisteröidy työnhakijaksi ja täytä hakemus huolellisesti sekä liitä CV hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia jatkuvasti, joten varmista tuleva työpaikkasi lähettämällä hakemuksesi meille pikaisesti. Täytäthän myös suosittelijan yhteystiedot.
Duunitori | 08.12.2017 | TampereMyyjiä, Tampere-Rautatienkatu (20 h/vko)
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Yrityksenä olemme tulleet tunnetuksi nopeasta kasvusta, tehokkaasta toiminnasta ja suomalaisen päivittäistavarakaupan dynamiikan muuttamisesta. Konseptimme ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaillemme iloisesti palvellen. Panostamme työntekijöidemme työhyvinvointiin ja tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia kehittyä ja edetä ammatillisesti. Haluamme luoda innostavan ja mutkattoman työilmapiirin, jossa on positiivinen tekemisen meininki. Tehtävät Myyjänä olet kasvomme asiakkaille ja avainasemassa tarjoamassa heille ensiluokkaisen asiakaskokemuksen positiivisella Ilo Palvella -asenteella. Nopeatempoisessa myymäläympäristössä työpäivät ovat vaihtelevia ja mielekkäitä. Kaikkien myyjiemme vastuulle kuuluu: Asiakaspalvelu - neuvomalla asiakkaitamme asiantuntevasti olet tärkeässä roolissa miellyttävien ja sujuvien asiakaskokemusten luomisessa Kassatyöskentely - palvelet asiakkaitamme ystävällisesti ja reippaasti asiakaslähtöisellä asenteella Kuormien purku ja tuotteiden hyllytys - huolehdit tuotteiden laadukkaasta esillepanosta ja riittävästä saatavuudesta Myymälän siisteys - varmistat, että myymälämme on hyvässä järjestyksessä Lidlin työntekijät ovat ylpeitä työstään! Tutustu tarkemmin Lidlin myymälätyöhön: http://bitly.com/myymalatyo Odotamme paljon... Aitoa kiinnostusta päivittäistavarakaupan alaa ja myymälätyötä kohtaan Positiivista ja iloista asiakaspalveluasennetta - hymysi ei hyydy kiireenkään keskellä Intoa tarttua myymälän monipuolisiin, ajoittain myös hyvää fysiikkaa vaativiin työtehtäviin Hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja sekä kykyä työskennellä nopeatempoisessa työympäristössä Reipasta, joustavaa ja vastuuntuntoista otetta työntekoon Hyvää suomen kielen taitoa Hygieniapassi katsotaan eduksi ...tarjoamme enemmän! Vaihtelevia ja monipuolisia työtehtäviä kansainvälisen päivittäistavarakaupan ytimessä Mukavan työilmapiirin, hyvän yhteishengen ja positiivisen tekemisen meiningin Kattavan perehdytyksen, oman kummin ja osaavan tiimin tuen Mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi päivittäistavarakaupan alalla dynaamisessa toimintaympäristössä Vakaan, reilun ja oikeudenmukaisen työpaikan Kilpailukykyisen palkan Osa-aikaisen, kaupan aukioloaikojen mukaisen vuorotyön Lidlillä on myös hyvät etenemismahdollisuudet Yhteenveto Viimeinen hakupäivä: 21. joulukuu 2017 Työpaikan sijainti: Myymälä Rautatienkatu 21, Tampere Sopimustyyppi: Osa-aikainen Viitenumero: FI-011187
Duunitori | 08.12.2017 | TampereLaboratoriohoitaja
Työpaikan kuvaus Haen Tampereen alueelle LABORATORIOHOITAJAA/BIOANALYYTIKKOA määräaikaiseen, kokoaikaiseen työsuhteeseen. Sinulla on laboratoriohoitajan/bioanalyytikon koulutus ja työkokemusta monipuolisesta näytteenottotyöstä, vierianalytiikasta ja päivystystutkimuksista sekä kliinisen fysiologian tutkimuksista. Olet työssäsi oma-aloitteinen, joustava ja yhteistyökykyinen. Odotan reipasta ja positiivista asennetta, asiakaspalvelutaitoa, halua kehittää omaa työtä sekä innokkuutta ottaa vastaan uusia haasteita. Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää asiakaslähtöisyyttä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä työskennellä itsenäisesti. Jokainen asiakas on sinulle sydämen asia. Tarjoan sinulle kiinnostavan ja monipuolisen tehtävän. Meillä saat nauttia osaavasta ja kannustavasta työyhteisöstä, ison konsernin eduista sekä mukavista työkavereista. Ota rohkeasti yhteyttä, annan mielelläni lisätietoja tehtävästä arkisin klo 8-16. Täytä oheinen hakemus viimeistään 15.12.2017. Liitä siihen myös ansioluettelosi. Tervetuloa työskentelemään kanssamme! Ystävällisin terveisin, Piia Piia Olkinuora laboratorion palveluesimies puh. 050 5699 623 Terveystalo on yksi Suomen johtavista yksityisistä terveyspalveluiden tarjoajista. Yhtiö tarjoaa yleislääketieteen, työterveyden ja erikoissairaanhoidon palveluja, diagnostiikkapalveluja, päiväkirurgiaa, suunterveyden palveluja ja muita täydentäviä terveyspalveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkisen sektorin asiakkaille. Valtakunnalliseen verkostoon kuuluu noin 180 toimipaikkaa ja lisäksi Terveystalo tarjoaa digitaalisia terveydenhuollon palveluita. Vuonna 2016 Terveystalossa asioi noin miljoona yksittäistä asiakasta ja lääkärikäyntejä oli noin 2,7 miljoonaa, mikä vastasi 12 prosenttia kaikista Suomen lääkärikäynneistä. Terveystalossa työskentelee lähes 9 000 terveydenhuollon ammattilaista, joista noin puolet on työsuhteisia ja puolet yksityisiä ammatinharjoittajia. Terveystalo on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com TERVEYSTALO on savuton työpaikka.
Duunitori | 08.12.2017 | TampereSovittelija Turun seudulle
Suomen Pakolaisapu on vuonna 1965 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton suomalainen kansalaisjärjestö ja oman alansa näkyvä asiantuntija. Pakolaisapu tukee pakolaisia ja siirtolaisia toimimaan aktiivisesti arjessa ja yhteiskunnan jäseninä sekä edistää heidän oikeuksiensa toteutumista. Suomessa Pakolaisapu on YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n virallinen edustaja pakolaisasioiden tiedotuksessa. Siirtolaisten ja pakolaisten kotoutumisen tukemiseen keskittyvän Suomen työn lisäksi Pakolaisapu tekee kehitysyhteistyötä pitkittyneissä pakolaistilanteissa Ugandassa, Liberiassa ja Myanmarissa. Naapuruussovittelun keskus hakee nyt osaavaan joukkoonsa kehittämisotteista Sovittelijaa Turun seudulle Suomen Pakolaisavun osana toimiva Naapuruussovittelun keskus on perustettu vuonna 2015. Keskuksen toiminta-ajatus on edistää toimivia väestösuhteita, ennaltaehkäistä jännitteiden muuttumista vastakkainasetteluksi ja vastakkainasettelun kärjistymistä konflikteiksi ja sovitella asumiseen ja naapuruuteen liittyviä konflikteja. Keskuksen tavoite on sovitella vuosittain noin 120 naapurustokonfliktia pääkaupunkiseudulla, Turun seudulla ja Tampereen seudulla. Toimeksiannot liittyvät kahden naapurin tai laajemmin yhteisöjen konflikteihin. Tämän lisäksi sovittelun oppeja levitetään ja juurrutetaan toiminta-alueella ja sen ulkopuolella muille toimijoille konsultoimalla, kouluttamalla, mentoroimalla ja ohjaamalla muita toimijoita. Naapuruussovittelun keskus noudattaa toiminnassaan tarkasti puolueettomuuden ja sitoutumattomuuden periaatteita. Sen toimintaa rahoittaa pääasiallisesti STEA. Tehtävästä: Sovittelija vastaa alueellaan itsenäisesti naapuruussovittelusta ja sovittelun juurruttamisesta sekä paikallisesta verkosto- ja sidosryhmäyhteistyöstä ja toiminnan raportoinnista. Lisäksi työtehtäviin kuuluu kouluttamista sekä konflikteja ennaltaehkäisevää naapurustotyötä pakolaisten vastaanottoon liittyen. Tukenaan suunnittelijalla on Naapuruussovittelun keskuksen päällikön sekä Tampereen alueen ja pääkaupunkiseudun sovittelijoiden vankka asiantuntemus. Tarjoamme tulevalle sovittelijalle: kiinnostavan ja monipuolisen työkentän yhteiskunnallisesti ajankohtaisten asioiden parissa innostavan mahdollisuuden tehdä vaikuttavaa ja merkityksellistä työtä ja vapauden rytmittää työtä itsenäisesti. Työtä tehdään etätyösopimuksella ja pääsääntöisesti kentällä. Edellytämme hakijalta: Alempaa korkeakoulututkintoa, sovittelun erityisosaamista ja vähintään 5 vuoden soveltuvaa työkokemusta tai vastaavia tietoja ja taitoja. Itseohjautuvuutta, dynaamisuutta, sosiaalista pelisilmää, kykyä verkostoitua ja luoda yhteyksiä, valmiutta työskennellä iltaisin ja viikonloppuisin liikkuvassa työssä. Sovittelija on vastuussa toiminnasta työalueellaan. Ajokortti ja oma auto on eduksi. Sovittelun teorian ja käytännön sekä dialogisuuden tuntemusta ja kykyä soveltaa joustavasti ja luovasti sovittelun periaatteita. Työ edellyttää erityisesti sovittelutilanteissa itsenäistä, nopeaa ja vaativaa ongelmanratkaisukykyä, vaativien vuorovaikutustilanteiden hallintaa ja ennakointia. Kykyä sekä markkinoida sovittelutyötä ratkaisuna asumis- ja yhteisöongelmiin että kouluttaa ja innostaa toimijoita omaksumaan sovittelutyön ote. Innostusta ja kykyä kehittää Suomessa uutta ammattialaa ja käytäntöjä soveltumaan muuttuvaan ympäristöön. Tehtävään sovelletaan Suomen Pakolaisavun palkkausjärjestelmän mukaista palkkausta. Työsuhde on toimivapaan sijaisuus 1.2.2018-31.1.2019 ja työ alkaa 1.2.2018 tai sopimuksen mukaan. Haastattelut pyritään järjestämään viikolla 2. Toimita hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 29.12.2017 osoitteeseen: [email protected] otsikolla: 'Sovittelija Turun seudulle' Lisätietoja tehtävästä antaa Naapuruussovittelun keskuksen päällikkö Miriam Attias, [email protected], puh. 040 561 83 76 / ma 18.12. klo 9-11 ja to 28.12. klo 14-16. Lisätietoja Naapuruussovittelun keskuksesta: www.naapuruussovittelu.fi
Duunitori | 08.12.2017 |Projektitutkija / tohtorikoulutettava
Tampereen teknillisenä yliopistona (TTY) toimiva TTY-säätiö on 1 700 työntekijän ja 8 300 opiskelijan aktiivinen tiedeyhteisö ja haluttu tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän kumppani. Monilla TTY:n tutkimus- ja koulutusaloilla on keskeinen rooli globaalien haasteiden ratkaisemisessa. Tule kehittymään huippuosaajien joukkoon kansainvälisessä ja viihtyisässä työympäristössä! Projektitutkijan / tohtorikoulutettavan avoin tehtävä hankkeessa Kiertotalous - Uusia mahdollisuuksia puurakennusteollisuudelle. Hankkeessa selvitetään millaisilla uusilla teknologioilla, sekä toiminta- ja liiketalousmalleilla puurakennusteollisuus voi astua kiertotalouden aikakauteen. Monitieteinen yhteispohjoismainen hanke saa rahoituksensa EU:n Interreg Botnia-Atlantica -ohjelmasta vuosina 2018-2020. Projektitutkijan / tohtorikoulutettavan tehtäviin kuuluu muun muassa kiertotalouteen liittyvän uusimman tiedon kerääminen ja soveltaminen, yritysyhteistyö, kokous- ja opintomatkat Suomessa ja ulkomailla, raportointi ja julkaisutoiminta. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä suomalaisten ja ruotsalaisten oppi- ja tutkimuslaitosten, sekä alan yritysten kanssa. Hankkeeseen valittavalta projektitutkijalta / tohtorikoulutettavalta edellytetään vähintään korkeakoulutasoista soveltuvaa loppututkintoa, kiinnostusta hankkeen aihepiiriin, sekä aikaisempaa projektikokemusta. Edellytämme myös englannin kielen hyvää suullista ja kirjallista osaamista, oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, sekä tiimityötaitoja. Mahdollisuuden itsenäiseen työskentelyyn monitieteisessä toimintaympäristössä, sekä tilaisuuden hankkia viimeisimmän asiantuntemuksen nousussa olevasta aihepiiristä. Hankkeessa tutustutaan kiinnostaviin eurooppalaisiin esimerkkikohteisiin, ja saadaan lähituntuma pohjoismaiseen puurakennusteollisuuteen. Hankkeessa on mahdollisuus tehdä väitöskirjatutkimusta. Palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaan. Projektitutkijan / tohtorikoulutettavan tehtävät asettuvat opetus- ja tutkimushenkilökunnan vaativuustasoille 2-4. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Tehtävässä on 4 kuukauden koeaika. Työn suorituspaikka on Seinäjoen yliopistokeskus. Professori Ari Hynynen 0408398643 [email protected] Jätä hakemus TTY:n sähköisellä lomakkeella viimeistään 22.01.2018.
Duunitori | 08.12.2017 |