Pesästä lentoon
kirja lapsen kehityksestä kasvattajalle
- Kieli
- Suomi
- Julkaisuvuosi
- 2003
- Laajuus
- 360 sivua
- Muoto
- Nidottu (pehmeäkantinen)
kirja lapsen kehityksestä kasvattajalle
"Pesästä lentoon koostuu kuudestatoista alansa tunnetun asiantuntijan artikkelista. Niistä syntyy eräänlainen prisma, joka heijastelee lapsuusiän kehitystä alkaen neurobiologiasta erilaisiin mielen ja kehityksen teorioihin ja edelleen siihen, miten lapsesta tulee perheen ja laajemman yhteisön jäsen. Kirjassa esitellään kolme kehitysteoriaa. Leikkiä, päivähoitoa ja koulua valotetaan kahdesta näkökulmasta kutakin. Lapsen moraalin kehitykselle on omistettu yksi kirjoitus, samoin lapselle oikeudellisena subjektina. Lasta ja lapsen tunteita tarkastellaan myös tunnettujen kirjailijoiden kuvausten valossa, sillä kirjallisuus antaa runsaasti välineitä elämästä kertomiseen. Perheen toiminnalle asetetaan vaatimuksia, mutta kerrotaan myös siitä miten nykyaikiaset vanhemmat ovat löytäneet pulmiinsa uusia ratkaisuja. Teos tarkoitettu lasten kanssa ammatikseen työskenteleville ja kaikille niille vanhemmille, jotka ovat kiinnostuneita lapsen sisäisen maailman ja ulkoisten realiteettien keskinäisistä yhteyksistä." -- (takakansi)
2 aktiivista tarjousta