Television viisi vuosikymmentä

Television viisi vuosikymmentä

suomalainen televisio ja sen ohjelmat 1950-luvulta digiaikaan

Kieli
Suomi
Julkaisuvuosi
2007
Laajuus
675 sivua
Muoto
Sidottu, kuvakannet (kovakantinen)

Kirjan kuvaus

Teos on analogisen television ohjelmallinen historia. Kirja koostuu viestinnän tutkijoiden kirjoittamista artikkeleista, joissa tarkastellaan eri näkökulmista, minkälainen suomalainen televisio oli ja minkälaiseksi se ehti kehittyä sisällöltään, ennen kuin Suomessa siirryttiin kokonaan televisio-ohjelmien digitaaliseen jakeluun. Kirjassa ovat mukana kaikki keskeiset ohjelmatyypit lastenohjelmista uutisiin. Painopiste on kotimaisissa televisio-ohjelmissa, mutta mukaan mahtuu myös kansainvälisen ohjelmiston tarkastelua. Kirja sisältää myös katsauksen television kulttuurihistorialliseen menneisyyteen sekä katsojien kokemuksiin vuosikymmenien varrella erityisen tärkeiksi koetuista ohjelmista. Kirjan runsas kuvitus kertoo omaa tarinaansa suomalaisen television historiasta.

Aiheet

ajankohtaisohjelmatEurovision laulukilpailuthistoriakaupallinen televisiokulttuurihistoriakulttuuriohjelmatlastenohjelmatmainokset
Näytä muut aiheet (15)

Painostiedot

Kustantaja
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Julkaisuvuosi
2007
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
675
Koko
25 cm
Sarja
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1145
ISBN
9789517469395951746939X
Lähde
Fennica

Tarjoukset

2 aktiivista tarjousta

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
16,00 €
Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
20,00 €