Kuin elävinä edessämme

Kuin elävinä edessämme

suomalaiset elämäkertaelokuvat populaarina historiakulttuurina 1937-1955

Kieli
Suomi
Julkaisuvuosi
2011
Laajuus
555 sivua
Muoto
Sidottu, kuvakannet (kovakantinen)
Historia ja yhteiskuntaSuomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1315Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1315; Kansallisen audiovisuaalisen arkiston julkaisuja

Kirjan kuvaus

Summary: As if live before us : Finnish biographical films as popular historical culture 1937-1955. Tiivistelmä: Monet käsitykset ja mielikuvat menneisyydestä syntyvät nykyään audiovisuaalisen median, kuten elokuvien, televisio-ohjelmien ja pelien avulla. Varsinkin elokuvissa ja televisio-ohjelmissa menneisyydestä kerrotaan usein historiallisten henkilöhahmojen elämän kautta, elämäkerroissa. Vaikka elämäkertaelokuvia on tehty jo yli sadan vuoden ajan, ensimmäiset Suomessa tuotetut elokuvat saivat ensi-iltansa 1930-luvun lopulla. Tuolloin suomalainen studioelokuva eli nousukautta, ja tuotantoyhtiöillä oli mahdollisuus tarttua uusiin, resursseja vaativiin aiheisiin, kuten historiallisiin elämäkertaelokuviin. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia menneisyyden esityksiä ensimmäiset suomalaiset elämäkertaelokuvat olivat sekä miten ne suhteutuivat ajan historiakulttuuriin ja sen muutoksiin. Historialliset elämäkertaelokuvat olivat yleensä yhtiöidensä kalliita prestiisielokuvia, ja samalla ne edustivat tuottajien pyrkimyksiä esitellä ammatillista osaamistaan ja kansalliseksi esitettyjä tavoitteitaan. Kun 1930-luvun ja 1940-luvun alkupuolen elämäkertaelokuvissa kansallista menneisyyttä kerrottiin ylevästi suurmiesten avulla, 1940-luvun loppupuolella ja 1950-luvulla elokuvien retoriikka vaihtui kotimaan kuviksi ja kansan miesten tarinoiksi. Samalla aiemmin vakavina pidettyihin elämäkertaelokuviin alettiin liittää ajanviete-elokuvan leima. Toisaalta uudet elämäkertaelokuvat todistivat myös jatkuvuudesta. Yhä edelleen yksilötarinoiden avulla kerrottiin kansakunnan menneisyydestä ja päähenkilö oli ihailtu, yhteisönsä puolesta kärsivä mies. Tutkimuksessa tuodaan esiin, miten elokuva-ala, varsinkin suuret tuotantoyhtiöt Suomi-Filmi ja Suomen Filmiteollisuus, osallistui kansallisen historiakulttuurin ylläpitämiseen ja muokkaamiseen. Mielihyvää eivät tuottaneet vain näyttävä näyttämöllepano ja musiikki vaan myös totuudenmukaiseksi oletettu menneisyyskuvaus ja kerronnan rakentama tunneside historialliseen henkilöön.Tutkimuksen perusaineiston muodostavat kolmetoista vuosien 1937-1955 aikana tuotetuttua elämäkertaelokuvaa sekä niihin liittyvät aikakauslehti- ja sanomalehtiaineistot. Näiden lisäksi tutkimuksessa käytetään arkistolähteitä ja aikalaiskirjallisuutta. Suomalaisen elämäkertaelokuvan boomin aikana suomalainen yhteiskunta ja kulttuuri kokivat murroksen. Tämä näkyi myös historiakulttuurissa, niissä eri tavoissa, joilla ihmiset hahmottivat suhdettaan menneisyyteen. Sotaa edeltävää ja sodanaikaista historiakulttuuria leimasi voimakas isänmaallinen, suomalaiskansallinen aatemaailma, kun taas sodan jälkeen kansallista menneisyyttä ja sen roolia yhteiskunnassa ryhdyttiin arvioimaan uudelleen. Muutokset historiakulttuurissa ja elokuvakulttuurissa vaikuttivat elokuvayhtiöiden tapoihin linjata tuotantoaan. Yhtiöt esiintyivät tietoisesti kansallisen menneisyyden määrittelijöinä ja pyrkivät näin parantamaan kulttuurista asemaansa. Kuvattaessa kansallisia suurmiehiä J. L. Runebergia ja Aleksis Kiveä tämä johti kiistoihin kulttuurieliitin kanssa, joka perinteisesti oli dominoinut kansallista historiakulttuuria. Toisaalta jännitteiset suhteet kertoivat siitä, miten populaarin median keinot ja mahdollisuudet kiinnostivat myös kulttuurieliittiä. Historiakulttuurin muotona elokuvalle on ominaista sen mahdollistama audiovisuaalinen kokemus menneisyydestä. Tutkimuksessa analysoidaan sitä, millaisia menneisyyden läsnäolon kokemuksia elokuvat mahdollistivat tarinoidensa, kuviensa, ääniensä, tähtinäyttelijöidensä sekä ilmaisukonventioidensa avulla. Tyypillisesti menneisyyden läsnäolo pyrittiin rakentamaan nautinnolliseksi.

Alkuperäinen nimi: Kuin elävinä edessämme.

Vaihtoehtoinen nimi: Suomalaiset elämäkertaelokuvat populaarina historiakulttuurina 1937-1955

Aiheet

Näytä muut aiheet (17)

Painostiedot

Kustantaja
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Julkaisuvuosi
2011
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
555
Koko
23 cm
Sarja
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1315
ISBN
97895222226959522222690
Lähde
Fennica

Tarjoukset

2 aktiivista tarjousta

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
10,00 €
Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
10,50 €