Puolustusvoimien tehtävät
- Kieli
- Suomi
- Julkaisuvuosi
- 2022
- Laajuus
- 241 sivua
- Muoto
- Sidottu, kuvakannet (kovakantinen)
Puolustusvoimat on kansallinen instituutio, joka nauttii suomalaisten suurta luottamusta. Puolustusvoimien tehtäviä ovat 1) Suomen sotilaallinen puolustaminen, 2) muiden viranomaisten tukeminen, 3) osallistuminen kansainväliseen avun antamiseen ja kansainväliseen toimintaan ja 4) osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan. Näihin tehtäviin tiivistyy Puolustusvoimien missio ja olemassaolon peruste. Teos on ensimmäinen Puolustusvoimien tehtäviin pureutuva oikeudellinen yleisesitys. Teoksessa tarkastellaan erikseen kutakin Puolustusvoimien päätehtävää. Tarkastelun keskiössä ovat päätöksentekoon, toimivaltaan ja voimankäyttöön liittyvät kysymykset. Kerrontaa havainnollistetaan ajankohtaisilla esimerkeillä, kuten Suomen liittymisellä Pohjois-Atlantin liittoon, Puolustusvoimien virka-avulla poliisille Uudenmaan eristämisessä ja puolustusmateriaaliavulla Ukrainaan. Puolustusvoimat on sotilaallinen valmiusorganisaatio, ja siksi teoksessa käsitellään myös varautumista ja poikkeusoloja koskevia asioita. Teoksen lopuksi kootaan keskeisiä kehittämis- ja jatkotutkimusaiheita. Puolustusvoimien tehtävät on tarkoitettu sotilasjuridiikkaa työssään ja palveluksessaan soveltavalle puolustushallinnon henkilöstölle. Kirja soveltuu laajemminkin kaikille niille lukijoille, jotka haluavat perehtyä Puolustusvoimien laajaan ja viime aikoina nopeasti muuttuneeseen tehtäväkenttään. Teosta voidaan käyttää myös oppikirjana.
Alkuperäinen nimi: Puolustusvoimien tehtävät.
1 aktiivinen tarjous