Kirjan kuvaus
Valtiosektorin organisaatiot eivät enää selviä nykyisin toimin edessä olevista toimintaympäristön usein ennalta arvaamattomistakin muutoksista. Organisaatioilta edellytetään rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia, joilla nostetaan valtionhallinnon tuottavuutta ja tehokkuutta. Samanaikaisesti terävöitetään tulosohjausta ja tilivelvollisuutta. Kehitystä vauhditetaan hallituksen kehyspäätöksellä, jonka mukaan vuosina 2005–2011 toteutuvasta eläköitymisestä ja valtion ulkopuolelle suuntautuvista työpaikan vaihdoksista johtuvasta poistumasta korvataan uusrekrytoinnein keskimäärin vain puolet. Haasteita lisää myös kansainvälisyys, joka on tullut monen organisaation arkipäiväksi. Lisäksi alueellistaminen aiheuttaa joillekin organisaatioille lisäjärjestelyjä. Henkilöstön ikääntymisestä on seurauksena kasvavat uusrekrytoinnit sekä jäljelle jäävän henkilöstön rakenteen ja osaamisen sopeuttaminen muuttuvan toimintaympäristön vaateita vastaaviksi. Näistä syistä valtion organisaatioissa tarvitaan uudenlaista muutosjohtamista, joka reagoi nopeasti eteen tuleviin muutoksiin. Myös asiantuntijoiden johtaminen vaatii keskimääräistä parempaa ja syvällisempää johtamisosaamista. Tulevaisuuteen kohdistuva jatkuvasti toimintaympäristömuutoksiin reagoiva henkilöstösuunnittelu on väline, jolla pystytään valmistautumaan käytännön johtamistoimenpitein edellä mainittuihin muutoshaasteisiin. Henkilöstösuunnittelulla henkilöstönäkökulma saadaan liitettyä organisaation toiminnan johtamiseen ja siihen liittyvään päätöksentekoon. Tämä opas on tehty henkilöstönäkökulman huomioonoton ja henkilöstösuunnittelun vauhdittamiseksi sekä henkilöstötyön saattamiseksi tukemaan saumattomasti organisaation strategioista lähtevää toimintaa ja taloutta sekä edessä olevia muutoshaasteita. Opas on tarkoitettu valtion organisaatioiden johdolle, henkilöstöjohdolle, HR-ammattilaisille sekä taloudesta, toiminnasta ja tuloksellisuudesta vastaavalle johdolle, esimiehille ja asiantuntijoille.