Käsivarren sota

Käsivarren sota

lasten ristiretki 1944-1945

Kieli
Suomi
Julkaisuvuosi
2017
Laajuus
237 sivua
Muoto
Sidottu kansipaperein (kovakantinen)

Kirjan kuvaus

Lapin sodan rajuin taisteluvaihe kesti vain lokakuun 1944, mutta viimeiset saksalaiset poistuivat Käsivarren alueelta vasta huhtikuussa 1945. Kun Suomi kulki jo kohti rauhanaikaa, Käsivarressa 600 nuorta suomalaista kävi jälkipolville vähemmän tunnetuksi jäänyttä asemasotaa puolen vuoden ajan. Nuorukaisten sotatie sai aikalaisiltaan nimen "Lasten ristiretki". Sotatapahtumien lisäksi kirjassa kerrotaan mitä tapahtui samaan aikaan muualla Suomessa ja maailmalla. Valvontakomissio istui Helsingissä ja maaliskuussa pidettiin eduskuntavaalit. Liittoutuneet kävivät kilpajuoksua kohti Berliiniä. Saksa antautui vain pari viikkoa sen jälkeen, kun viimeinen Wehrmachtin sotilas oli jättänyt Suomen maaperän. Käsivarren sota kertaa Lapin sodan tapahtumia ja kertoo ensi kertaa tässä laajuudessa Lasten ristiretken tarinan. Vahvana kertojaäänenä teoksessa on Käsivarren taistelujen luutnantti Martti Takkinen (1919–2008), jonka silminnäkijäkertomukset julkaistaan nyt ensimmäisen kerran.

Vaihtoehtoinen nimi: Lasten ristiretki 1944-1945

Aiheet

henkilöhistoriahistoriaLapin sotasaksalaisetsotahistoriasotatoimetvetäytyminen (sotatoimet)

Painostiedot

Kustantaja
Gummerus
Julkaisuvuosi
2017
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
237
Koko
24 cm
ISBN
97895124077059512407701
Lähde
Fennica

Tarjoukset

1 aktiivinen tarjous

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
33,00 €