Kirjan kuvaus

Samettidiktatuurissa pehmeys yhdistyy kovuuteen. Venäjällä pehmeyttä edustavat esimerkiksi äänioikeus ja vapaus ilmaista mielipiteensä. Se, että eriävillä mielipiteillä kuitenkin harvoin on käytännön merkitystä tai että valinnat on oikeastaan tehty jo ennen vaaleja, on silti useimmille venäläisille ihan vain vallitseva asiaintila. Vaan ei kaikille, ja sellaisista ihmisistä Anna-Lena Laurén kertoo. He esimerkiksi vastustavat sitä, että maaseudusta on tehty suurkaupunkien kaatopaikka – vaikka onhan tietysti edullisempaa kaataa jätteet luontoon kuin lajitella ne. Joku puolestaan on menettänyt peltonsa suuryritykselle ja haluaa protestoida. Oppositiopoliitikkoja ahdistellaan, vangitaan, tapetaan. On vaarallista ryhtyä vastustamaan ikinuoren presidentin hahmon ottanutta valtaa, mutta niin vain mielenosoitukset jatkuvat. Demokratia ei venäjällä ole mitenkään luonnoton ajatus, mutta sen päämääristä vallitsee paljon väärinkäsityksiä. Muutos on käynnissä. Tämä on Laurénin toiveikas väite kirjassa, joka jatkaa hänen loisteliasta esikoisteostaan Hulluja nuo venäläiset. Sävyltään se on tummempi ja otteeltaan yhteiskunnallisempi, mutta mukaansa se tempaa aivan yhtä lailla.

Alkuperäinen nimi: Sammetsdiktaturen.

Vaihtoehtoinen nimi: Vastarintaa ja myötäilijöitä nyky-Venäjällä

Aiheet

Näytä muut aiheet (7)

Painostiedot

Kustantaja
Teos & Förlaget
Julkaisuvuosi
2021
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
199
Koko
22 cm
ISBN
97895236314969523631497
Lähde
Fennica

Tarjoukset

2 aktiivista tarjousta

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
13,00 €
Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
18,00 €