Kirjan kuvaus

'Kolme kiehtovaa tarinaa, kolme eurooppalaista kohtaloa, joita yhdistää Neitsyt Marian ihmeitä tekevä kuva. Kertomukset muodostavat triptyykin, alttarimaisen kokonaisuuden, kolmiosaisen romaanin. Irja Rane asettuu taitavasti kunkin tarinan ympäristöön ja kirjoittaa kauttaaltaan erittäin kaunista, paikoin lumoavaa kieltä. Filosofinen pohdinta, uskon, tiedon ja etiikan ongelmat, patriarkaalisten ja feminiinisten arvojen törmäys ovat olennaisia, mutta tärkeimpiä ovat kuitenkin itse kertomukset, joiden voima, vimma ja ironia tempaisevat lukijan mukaansa sekä menneeseen että ajattomaan maailmaan. Ensi osan kehyksenä on 1300-luvun Ranska. Kertoja, Lydia, puhuu tarinaansa kuulustelijoille. Tämä "nahkurimestari Markin hyvämaineinen leski Lakson kaupungista" on syntipukiksi sopiva: viaton ja hyvä ihminen, itsenäinen ja älykäs nainen. Lydian kohtaloksi koituu Johannes, kuvantekijä, jolle Neitsyt Maria antaa tehtävän. Isän kirjeistä kasvaa kuva sotaan valmistautuvan yhteiskunnan jännitteistä, vihasta ja sen kasvusta pienessäkin yhteisössä. Ytimeksi jää kertomuksesta kuitenkin myönteisyys, elämänrakkaus ja vastuu, jota pelottavakaan tulevaisuus ei voi kumota.' --

Aiheet

arvot (käsitykset)etiikkafilosofiaKaunokirjallisuuden Finlandiakaunokirjallisuuskirjallisuuspalkinnotmoraalitieto
Näytä muut aiheet (1)
usko

Painostiedot

Painos 1

Kustantaja
WSOY
Julkaisuvuosi
1999
Muoto
Painettu kirja
Painos
8. p.
Sivumäärä
406
Koko
20 cm
Sarja
Best seller
ISBN
97895102343729510234370
Lähde
Fennica

Painos 2

Kustantaja
WSOY
Julkaisuvuosi
1996
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
406
Koko
21 cm
ISBN
97895102135069510213500
Lähde
Fennica

Tarjoukset

3 aktiivista tarjousta

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
6,50 €
Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
10,00 €
Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
16,00 €