Kirjan kuvaus

"Tero Kolehmaisen kolmas vuosi lääketieteen opiskelijana ei ole alkanut lupaavissa merkeissä. Tenttijännitys on kasvanut lähes sietämättömäksi paineeksi, ensimmäiset tutkimuspotilaat kieltäytyvät toimenpiteistä ja ihmissuhteet sairaalamaailman ulkopuolella ovat alkaneet tuntua ylimääräiseltä taakalta. Jos Tero onkin joskus kuvitellut, että muuttuisi opintojen aikana diagnooseissaan nopeaksi ja otteissaan varmaksi sankarilääkäriksi, tuo haavekuva ei ole koskaan karannut näin kauas kandielämän arjesta. Vain koe-eläinkeskuksen siat näyttävät reagoivan Teroon toivotulla tavalla. Kaikki muuttuu kun Tero kohtaa Sissin, nuoren naisen jolla on syynsä kaivata Teron ammatillista otetta. Alkaa lääkärileikki, jonka roolit etsivät tiensä Teron opiskelija-asunnosta sairaalan käytäville ja potilashuoneisiin. Kuten kaikkien leikkijöiden, myös Teron ja Sissin täytyy lopulta palata todellisuuteen. Mutta kykenevätkö he kohtaamaan toisensa ilman roolejaan? Lääkärileikki vie lukijan maailmaan, jossa sairaat eivät aina tahdo olla potilaita eivätkä potilaat välttämättä ole sairaita. Se on kertomus myötätunnosta ja kivusta, jota ei voi lääkitä pois, mikäli tahtoo rakastaa." -- (Tammi)

Aiheet

Näytä muut aiheet (3)

Painostiedot

Kustantaja
Tammi
Julkaisuvuosi
2007
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
175
Koko
22 cm
ISBN
97895131403289513140326
Lähde
Fennica

Tarjoukset

2 aktiivista tarjousta

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
5,50 €
Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
UusiToimitusaika 4 päivää
5,50 €