Hiljaisuuden lapsi
- Kieli
- Suomi
- Julkaisuvuosi
- 1980
- Muoto
- Sidottu kansipaperein (kovakantinen)
Kaikkien vammaisten lasten vanhempien yhteinen tuska ja huoli on tuotu sydäntäriipaisevasti esiin kirjassa, joka kertoo amerikkalaisen perheen taistelusta kuuron pikkutyttärensä auttamiseksi. Hiljaisuuden muuri erotti pienen Lynnin syntymästä saakka kuulevien maailmasta. Totuus selvisi, kun lapsi ei vielä kaksivuotiaanakaan puhunut. Lääkärien neuvosta vanhemmat rupesivat puhumaan lapselle kuin kuulevalle, jotta tämä oppisi sanat huulilta lukemalla. Mikä epätoivoinen yritys: saada lapsi erottamaan tuhansien suunliikkeiden joukosta sanoja, joita hän ei ollut koskaan kuullut! Kouluiän lähetessä lapsi alkoi itsekin tajuta tilansa, ja silloin henkinen paine purkautui silmittöminä raivokohtauksina. Mutta sitten vanhemmat tapasivat kuuron avioparin, jolta he oppivat katsomaan maailmaa oman kuuron tyttärensä silmin. Ymmärrettyään, että Lynn ei ehkä koskaan puhuisi, he tekivät rohkean päätöksen - päätöksen joka oli vastoin kaikkea sitä, mitä he olivat kuulleet lääkäreiltä, kuulonmittaajilta, psykologeilta ja opettajilta. Ja tästä alkoi pienen Lynnin tie toisten ihmisten yhteyteen.
Alkuperäinen nimi: Deaf like me.
2 aktiivista tarjousta