Kirjan kuvaus

"Krohnin uusi, odotettu romaani sijoittuu suljettuun Hotel Sapiensiin, jonka asukkaiden tarinoista ja kohtaamisista muodostuu tutkielma ihmisyydestä. Kukaan Hotel Sapiensin asukkaista ei ole aivan kunnossa ja ympäröivä maailma näyttää tulleen tiensä päähän. Asukkaisiin kuuluu muun muassa sokeutunut silmälääkäri, Arki-ihminen, pilvien tarkkailua harrastanut salaliittoteorioitsija, Higgsin bosoni, mielenterveytensä menettänyt terapeutti ja kuolleen tyttärensä kanssa kirjeenvaihdossa oleva Peik - sekä tietysti kirjavaa asiakaskuntaa alati vahtivat koneet, joiden älykkyys ja moraali ovat jo nousseet luojiensa, ihmisten, tason yläpuolelle. Hotel Sapiens on ihmisten tarha ja turvapaikka. Hotel Sapiens on hulluinhuone. Se on myös koulutuskeskus ja museo. Se on pakolaisleiri ja evakuointikeskus, koska sinne tulleet tai tuodut ovat paossa maailmasta, jota luultavasti ei enää ole. Hotel Sapiens on sairaala ja lääketieteellinen tutkimuslaitos, sillä talon asukkaita tutkitaan ikään kuin he olisivat harvinaisen taudin kantajia. Ja pahan, parantumattoman taudin kantajia he ovatkin: taudin nimeltä ihmisyys. Krohn on jälleen kirjoittanut häiritsevän hauskan ja syvästi viisaan kirjan." -- (Teos)

Aiheet

Näytä muut aiheet (8)

Painostiedot

Kustantaja
Teos
Julkaisuvuosi
2013
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
163
Koko
22 cm
ISBN
9789518512687951851268X
Lähde
Fennica

Tarjoukset

1 aktiivinen tarjous

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
17,00 €