Kirjan kuvaus

'Lokakuun vallankumouksen jälkeen Secret Intelligence Service eli SIS kiinnostui Neuvosto-Venäjästä. Samalla brittitiedustelu kiinnitti huomionsa maihin, joista olisi apua Neuvostoliiton vastaisessa tiedustelussa – eräs tärkeimmistä oli vasta itsenäistynyt Suomi. Brittiagenteille Suomi oli erinomainen tarkkailupaikka, koska pitkää ja korpista rajaa oli vaikea valvoa. Lisäksi briteillä ja suomalaisilla oli yhteinen tavoite: bols̆evismin vastustaminen. Brittiagentit liikkuivat Suomessa peitetehtävienturvin – he olivat liikemiehiä, toimittajia, diplomaatteja tai upseereita. Heidän joukossaan oli kiinnostavia tiedustelijapersoonallisuuksia, jotka onnistuivat toistuvasti vaihtamaan kasvojaan ja sulautumaan ympäristöönsä – kuuluisimpina sir Paul Dukes ja Sidney Reilly, James Bondin esikuva. Talvisodan aikana brittitiedustelu vahvistui entisestään, kun Suomeen tuli brittivapaaehtoisia, joita käytettiin myös tiedustelutehtäviin. Neuvostoliitosta kerättyjä tietoja vaihdettiin etsivän keskuspoliisin sekä yleisesikunnan tiedustelun kanssa. Hänen majesteettinsa agentit tuo uutta tietoa vähälle huomiolle jääneestä brittitiedustelusta lokakuun vallankumouksesta jatkosotaan asti. Teos piirtää jännittävän kuvan Suomesta suurvallan itänaapurina sekä tiedustelualasta, joka työskenteli lakkaamatta pinnan alla itsenäisyytemme ensimmäisinä vuosikymmeninä.' --

Aiheet

Näytä muut aiheet (3)

Painostiedot

Kustantaja
Atena
Julkaisuvuosi
2014
Muoto
Painettu kirja
Painos
1. p.
Sivumäärä
297
Koko
22 cm
ISBN
9789523000254952300025X
Lähde
Fennica

Tarjoukset

2 aktiivista tarjousta

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
9,00 €
Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
10,00 €