Pitkää työuraa!

Pitkää työuraa!

ikääntyminen ja työelämän laatu Euroopan unionissa

Kieli
Suomi
Julkaisuvuosi
2006
Laajuus
487 sivua
Muoto
Sidottu, kuvakannet (kovakantinen)

Kirjan kuvaus

"Kaikkien aikojen mittavimman eläkeuudistuksen hengessä odotetaan, että suomalaiset jaksavat työelämässä jopa 68-vuotiaiksi, vaikka 60 vuottakin on monen mielestä liikaa. Virallisia kannanottoja ja säätelykeinoja tarvitaan, mutta ne eivät yksin riitä, vaan erityisesti työelämää pitää uudistaa. Kirja kertoo lukijalleen, miten ikäjohtaminen muutetaan arkikäytännöiksi työyhteisössä osana strategista johtamista. Ikäjohtamisen visioiden lisäksi esimiehelle annetaan käytännön kehittämismalli, jota hän voi hyödyntää, kun edistää ikäjohtamista työyhteisössään. Teos tarjoaa käytännön työkalupakin keinoista, joiden avulla ikääntyviä voi johtaa ja suunnitella heille entistä pitempää ja toimivampaa työelämää. Kirja sisältää ikäjohtamisesta runsaasti yritysesimerkkejä, jotka auttavat löytämään jaksamista tukevia ratkaisuja, tehdäänpä niitä julkisen tai yksityisen sektorin työpaikoilla. Mukana on ainutlaatuista vertailutietoa ikääntyneiden työntekijöiden tilanteesta Suomessa ja muissa EU-maissa. Saatavana suomeksi, englanniksi ja saksaksi." -- (Työterveyslaitos)

Vaihtoehtoinen nimi: Ikääntyminen ja työelämän laatu Euroopan unionissa

Aiheet

Näytä muut aiheet (24)

Painostiedot

Kustantaja
Työterveyslaitos
Julkaisuvuosi
2006
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
487
Koko
26 cm
ISBN
978951802632097895180264989518026327
Lähde
Fennica

Tarjoukset

2 aktiivista tarjousta

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
16,00 €
Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
16,00 €