Kirjan kuvaus

Tarvitseeko kuva sanaa? Entä sana kuvaa? Audiovisuaalinen mediateksti, televisio-ohjelma, käyttää merkitysaineksinaan sekä sanaa että kuvaa. Sanojen matkassa kuvatilaan käsitellään sanan ja kuvan yhteistyötä television historiallisaiheisessa kulttuuridokumentissa, jossa sanan osuutta edustaa suomennettu selostus. Selostuksen sananvalintojen, rakenteellisten ilmausten ja tekstipiirteiden tarkastelun lisäksi kirjassa pohditaan yleisemmin audiovisuaalisen tekstin rakentumista, mikä on tärkeää ammattikääntäjille, jotka ovat audiovisuaalisen tekstin vastaanottajia ja edelleen lähettäjiä. Kirjassa on viisi lukua. Johdannossa käsitellään teoreettista viitekehystä, jonka valossa sanoja ja kuvia tarkastellaan. Edelleen esitellään audiovisuaalisten tekstien tarkasteluun sopiva käännösteoria ja pohditaan televisiota ilmaisun välineenä. Toisessa luvussa tarkastellaan audiovisuaalista mediatekstiä tekstilajina, kolmannessa selostustekstin sanastoa ja neljännessä kieliopillisia rakenteita. Viimeisessä luvussa esitetään johtopäätökset. Kirjan lopussa on liitteenä kirjassa käytettyjen keskeisimpien termien luettelo. Sanojen matkassa kuvatilaan on ensimmäinen suomenkielinen audiovisuaalisen mediatekstin selostustekstin suomennosta tarkasteleva kirja. Se on tarkoitettu audiovisuaalisen kääntämisen oppikirjaksi, mutta siitä on iloa ammattikääntäjille ja kaikille audiovisuaalisen tekstien kielestä ja kääntämisestä kiinnostuneille.

Aiheet

Näytä muut aiheet (12)

Painostiedot

Kustantaja
Helsingin yliopisto, käännöstieteen laitos
Julkaisuvuosi
2008
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
228
Koko
21 cm
Sarja
Käännöstieteen laitoksen julkaisuja 3
ISBN
97895210451349521045132
Lähde
Fennica

Tarjoukset

1 aktiivinen tarjous

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
50,00 €