Kirjan kuvaus

Raihnainen Suomi -kirja kuvaa, millä mekanismeilla raihnaisuus ja toimintakyvyn lasku syntyvät. Raihnaisuus on lisääntymässä vieläkin enemmän kuin väestön ikärakenteen muutos edellyttäisi ja lisääntymisen aiheuttamat kustannuspaineet ovat suuremmat kuin tähän asti on arvioitu ja mihin julkisen talouden kantokyky riittää. Suurin ikäluokkamme on 70-vuotias. Heidän toimintakykynsä hyväksi ja palvelujärjestelmän uudelleen muotoilemiseksi voidaan tehdä paljonkin ennen kuin he alkavat suuressa mittakaavassa tarvita hoivaa. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää systemaattista ja pitkäjänteistä sote-politiikkaa ja palvelujärjestelmän uudelleenmuotoilua. Sote-politiikan ehdottomaksi ykkösasiaksi on nostettava ikääntymisen tuomien sote-kustannusten hallinta. Tavoitteeksi on asetettava, että 95 % yli 75-vuotiaista suomalaisista pystyy asumaan itsenäisesti tai kevyellä tuella. Ainoa tapa päästä tähän on parantaa merkittävästi ikääntyneen väestön toimintakykyä. Tämän lisäksi vastuunjako yhteiskunnan, yksilön ja läheisten kesken on arvioitava uudelleen. Kirjassa esitetään toimenpideohjelma väestön toimintakyvyn parantamiseksi ja sote-kustannusnousun hillitsemiseksi. Jokaisen toimenpiteen panos-tuottovaikutus arvioidaan. Kirjassa myös otetaan kantaa siihen, kuinka palvelujärjestelmän uudelleenmuotoilu voidaan rahoittaa.

Aiheet

Näytä muut aiheet (4)

Painostiedot

Kustantaja
Duodecim
Julkaisuvuosi
2019
Muoto
Painettu kirja
Painos
1. painos.
Sivumäärä
184
Koko
24 cm
ISBN
97895236000659523600060
Lähde
Fennica

Tarjoukset

2 aktiivista tarjousta

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
UusiToimitusaika 4 päivää
21,00 €
Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
UusiToimitusaika 4 päivää
23,00 €