Kirjan kuvaus

Kesäkuisena aamuna neljä nuorta opiskelijaa starttaa Armi-minibussillaan tutkimusmatkalle. Matkan tuloksena syntyy kirja, joka on kattava läpileikkaus suomalaisten oppimiskokemuksista. Yksittäisiä ihmisten tarinoita myös peilataan tutkimustietoon ja havaintoihin muun muassa PISA-arvioinneista. Kirjoitustiimissä on mukana arvostettu koulutuksen professori Jouni Välijärvi. Nuoret kuulivat ja taltioivat erilaisten suomalaisten kokemuksia koulusta ja oppimisesta. Haastatteluissa heille välittyi mittava määrä ideoita siitä, mihin suuntaan suomalaista koulutusta pitäisi tulevaisuudessa viedä. Osa tarinoista on kipeää luettavaa. Koulukiusaaminen on jättänyt haavoja, joiden kanssa kamppaillaan koko loppuelämä. Kipeisiin asioihin puuttumalla koulu voi kuitenkin myös muuttaa elämää paremmaksi. Yhteisöön kasvamisen mahdollistajana koulun merkitys on korvaamaton. Tarinat ovat kuitenkin pääosin myönteisiä, opettajia, koulua ja saatua oppia arvostavia. Monia asioita haluttaisiin kuitenkin myös muuttaa. Tulevaisuus edellyttää valmiutta elää jatkuvan muutoksen keskellä, sosiaalisia taitoja, kulttuurista joustavuutta, ennakkoluulottomuutta ja intoa muuttaa maailmaa, tiimityön hallintaa, yrittäjyyttä, digitaitoja... Moni kantaa huolta myös nuorten terveydestä, hyvinvoinnista ja tasavertaisista mahdollisuuksista harrastaa.

Aiheet

Näytä muut aiheet (6)

Painostiedot

Kustantaja
Docendo
Julkaisuvuosi
2018
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
183
Koko
22 cm
ISBN
97895229148979522914894
Lähde
Fennica

Tarjoukset

2 aktiivista tarjousta

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
7,00 €
Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
8,00 €