Kirjan kuvaus

ALVAR AALTO - Arkkitehdin vuosikymmenet on teos, jolla 75 -vuotias Kustannusosakeyhtiö Tammi juhlistaa suomalaista arkkitehtiä, arkkitehtuuria ja kulttuuria. Tänä vuonna on kulunut 120 vuotta Alvar Aallon syntymästä. Lähde Alvar Aallon tarinan ja töiden kautta matkalle suomalaiseen kulttuurihistoriaan. Onko kaikki jo Aallosta kerrottu, vai löytyykö vielä jotain? Tätä kysyi teoksen tekijä Esa Laaksonen itseltään. Toisaalta suomenkielistä, kattavaa ja ajantasaista julkaisua Aallon rakennuksista ei ole toistaiseksi ilmestynyt. Useista yksittäistä rakennuskohteista löytyy kirjallisuutta, mutta laajaa Aalto-julkaisua ei Göran Schildtin elämänkertatrilogian jälkeen ole kirjoitettu (1980-luvulta, Ruotsi). Tämä arvoteos lähestyy Aallon laajaa elämäntyötä arkkitehtuurista arvioita paljon kirjoittaneen arkkitehdin näkökulmasta. Teos kuvaa Alvar Aallon suunnittelemia kohteita mutta myös kulttuuri- ja yhteiskuntaelämämme sekä Aallon elämän risteämäkohtia ja hänen tuntemiaan kiinnostavia henkilöitä. Aallon elämäntyö on laajuudessaan häkellyttävä: työluettelossa on noin 500 rakennusta, asemakaavaa tai muuta suunnitelmaa. Lisäksi tulevat vielä kaikki projektikohtaiset ja sarjatuotetut huonekalut, valaisimet, kynttilänjalat, kankaat, korut ja lasituotteet. Hän ehti myös kirjoittaa, maalata tauluja ja tehdä useita julkisia veistoksia, hautamuistomerkkejä ja puukokeiluja.

Vaihtoehtoinen nimi: Arkkitehdin vuosikymmenet

Aiheet

Näytä muut aiheet (1)

Painostiedot

Kustantaja
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Julkaisuvuosi
2018
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
539
Koko
33 cm
ISBN
97895131951449513195147
Lähde
Fennica

Tarjoukset

1 aktiivinen tarjous

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
200,00 €