Kirjan kuvaus

Rakkauselokuvan käsikirja on ensimmäinen suomenkielinen tietoteos, joka selittää filmiromanssin lumovoimaa ensisuudelman arvoituksesta kuolinvuoteella lausuttuihin hyvästeihin. Kirjassa käsitellään rakkauselokuvan historiaa lajityypeittäin. Romanttinen komedia syntyy screwball-farsseista, muuttuu Woody Allenin älykkötarinoiksi ja kokee uuden tulemisen 2000-luvun sinkkuromansseina. Melodraaman parhaat esimerkit löytyvät puolestaan pianoaiheisista elokuvista sekä rikoksiin ja sairauksiin keskittyvistä tarinoista. Rakkaustarinalla on oma realisminsa, mutta loppu voi olla onnellinen monella tapaa.Askel syvemmälle rakkauden ihmemaailmaan otetaan paranormaaleissa romansseissa, balladeissa, turistiromansseissa, pukudraamoissa ja teiniromansseissa.Yksinäisyyden teemat vievät kierrokselle ranskalaisiin elokuviin. Pariisi ja New York esitellään romanssille omistettuina kaupunkeina. Rakkauselokuvan käsikirja nostaa esille myös näyttelijäntyön, puvustuksen ja musiikin merkityksen tunteisiin vetoavassa kerronnassa. Klassikoiden katveessa pohditaan tuhkimotarinoita, homo- ja lesboromansseja, sekä erotiikan ja seksin käyttämistä elokuvien kerronnassa. Elokuvasuudelma ansaitsee tietysti oman alalukunsa.

Aiheet

Näytä muut aiheet (7)

Painostiedot

Kustantaja
Avain
Julkaisuvuosi
2018
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
389
Koko
21 cm
ISBN
97895230416399523041630
Lähde
Fennica

Tarjoukset

2 aktiivista tarjousta

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
13,00 €
Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
20,00 €