Elinvoimaetu

Elinvoimaetu

missiona kestävän kasvun edelläkävijyys

Kieli
Suomi
Julkaisuvuosi
2022
Laajuus
283 sivua
Muoto
Sidottu, kuvakannet (kovakantinen)

Kirjan kuvaus

Kestävä kasvu on uusi imperatiivimme, joka edellyttää pitkäjänteistä yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä. Yritykset voivat löytää uusia kestävän kasvun lähteitä avartamalla strategista ajatteluaan ja kehittämällä uusia toimintamalleja yhteistyössä julkisten toimijoiden ja yliopistojen kanssa. Yhteistyön seurauksena myös yhteiskunnan hyvinvointi ja puoleensavetävyys vahvistuvat. Parhaimmillaan tämä yhteistyö tuottaa kaikkia osapuolia palvelevan hyvän kierteen eli elinvoimaedun. Kirjassa viitoitetaan kolmen toimintamallin ja käytännön esimerkkien avulla kulkua kohti kestävää kasvua ja elinvoimaetua: yritysten omaehtoinen elinvoimaedun tavoittelu, yritysten ja kaupunkien/kuntien yhteiskehitys sekä kansallisilta ponnahduslaudoilta tapahtuvat tiikerinloikat. Tekijät tuovat myös lisävalaistusta niihin kyvykkyyksiin ja organisaatiokulttuurin piirteisiin, joilla elinvoimaedun toteutusvoimaa vahvistetaan. Kirjan lopun sanoma kohdistuu niihin valmiuksiin, joita tulevaisuuden johtajilta ja asiantuntijoilta - elinvoimaedun arkkitehdeiltä - vaaditaan.

Vaihtoehtoinen nimi: Missiona kestävän kasvun edelläkävijyys

Aiheet

Näytä muut aiheet (13)

Painostiedot

Kustantaja
Docendo
Julkaisuvuosi
2022
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
283
Koko
22 cm
ISBN
97895238217819523821784
Lähde
Fennica

Tarjoukset

1 aktiivinen tarjous

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
13,00 €