Ikkunat jäässä

Ikkunat jäässä

talvisodan väestönsiirtoja ja evakkotarinoita

Kieli
Suomi
Julkaisuvuosi
2019
Laajuus
115 sivua
Muoto
Sidottu, kuvakannet (kovakantinen)

Kirjan kuvaus

Talvisodan alkamisesta tulee 30.11.2019 kuluneeksi kahdeksan vuosikymmentä. Pekka Tuomikosken kirja Talvisota väestönsiirrot tehtiin, kun oli tullut kuluneeksi 70 vuotta talvisodan syttymisestä. Uudistettuun kirjaan on lisätty Heikki Tiilikaisen tekemät yli 20 kotinsa jättämään joutuneen haastattelut. Ikkunat jäässä kertoo Suomen kansan ainutlaatuisesta yhteishengestä talvisodassa. Se kätkee sisäänsä myös yhden kaikkien aikojen suurimmasta väestönsiirrosta maailmassa. Puolen miljoonan evakon kotitalojen "ikkunat jäätyivät". Lisäksi moni suomalaislapsi lähetettiin Ruotsiin, Norjaan tai jopa Tanskaan. Heikki Tiilikaisen haastattelemien evakkojen ja sotalasten inhimillisissä haastatteluissa ovat pääosassa tuon ajan lapset, mutta sankareiksi nousevat myös suomalaiset naiset. Teos on tiivis tieto- ja elämyspaketti talvisodasta. Erityistä huomiota kiinnitetään sodan väestönsiirtoihin, evakkojen ja sotalasten kohtaloon. Kirjaa elävöittävät autenttiset kirjeet ja muistelmat sodan arjesta.

Vaihtoehtoinen nimi: Talvisodan väestönsiirtoja ja evakkotarinoita

Aiheet

Näytä muut aiheet (4)

Painostiedot

Kustantaja
AtlasArt
Julkaisuvuosi
2019
Muoto
Painettu kirja
Painos
1. painos.
Sivumäärä
115
Koko
28 cm
ISBN
9789525671957952567195X
Lähde
Fennica

Tarjoukset

1 aktiivinen tarjous

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
17,00 €