Kirjan kuvaus

Lennosta kii! on suomalaisen jazzmuusikko- ja säveltäjälegenda Eero Koivistoisen riemukas muistelmateos. Koivistoisen ura on suomalaisittain poikkeuksellisen monipuolinen sekä sisällöllisesti että kansainvälisyydessään. Hänen tarinoissaan ovat keskeisessä roolissa toki juuri jazz ja oma instrumentti, saksofoni, mutta kun sitä on tullut oltua niin monessa mukana, niin pelkästään standardeista tämä kirja ei koostu. Maailmanluokan muusikkona Koivistoinen on tehnyt uransa varrella kosolti yhteistyötä muiden maailmanluokan muusikoiden ja persoonien kanssa. Hän on ylipäätään kiertänyt maailmaa, mutta pidempiä aikoja hän on oleskellut esimerkiksi eri puolilla Afrikkaa perehtymässä paikallisiin perinteisiin. Oman osionsa saavat opiskeluajat jazzin kotimaassa Yhdysvalloissa. Kotimaassa Koivistoinen on ollut näköalapaikalla vaikkapa UMO Helsinki Jazz Orchestran tai Pori Jazzin kaltaisten instituutioiden kehityksessä.Lennosta kii! kuuluu itsestään selvästi jokaisen suomalaisen jazzdiggarin lukemistoon. Lämpimästi sitä suositellaan kuitenkin myös niille, jotka eivät jazzdiggaria itsessään tunnista. Vielä.

Aiheet

Painostiedot

Kustantaja
Kustannusosakeyhtiö Teos
Julkaisuvuosi
2022
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
511
Koko
22 cm
ISBN
97895185176449518517649
Lähde
Fennica

Tarjoukset

1 aktiivinen tarjous

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
20,00 €