Ahdistunut sukupolvi

Ahdistunut sukupolvi

kuinka älypuhelimeen perustuva lapsuus on aiheuttanut mielenterveyden häiriöiden epidemian

Kieli
Suomi
Julkaisuvuosi
2024
Laajuus
389 sivua
Muoto
Nidottu (pehmeäkantinen)

Kirjan kuvaus

Tässä kirjassa Jonathan Haidt esittelee, kuinka lasten ja nuorten ahdistuneisuus- ja masennustapaukset ovat moninkertaistuneet samanaikaisesti monissa maissa. On syntynyt nuorten mielenterveyshäiriöiden epidemia. Tämän jälkeen hän kertoo, miten lapsen tulee kasvaa kehittyäkseen menestyväksi aikuiseksi. Olennaisinta on leikkiin perustuva lapsuus. Leikkiin perustuva lapsuus alkoi heiketä jo 1980-luvulla erilaisten viihdykkeiden lisääntyessä ja vanhempien suojatessa lapsiaan yhä enemmän. 2010-luvun alussa "puhelimeen perustuva lapsuus" syrjäytti aikaisemman kasvatuksen. Lapsuus johdottui uudelleen ennen kaikkea koukuttavien älypuhelinten ja sosiaalisen median seurauksena. Ne aiheuttivat lapsissa ja murrosikäisissä univajetta, henkilökohtaisten kontaktien vähenemistä ja heikkenemistä, addiktiota, itsensä vertailua muihin, eristyneisyyttä, perfektionismia ja paljon muuta. Nykyisen sukupolven lapset ja murrosikäiset kasvoivat erilaisiksi kuin aikaisemmin. Ennen kaikkea heidän ahdistuneisuutensa ja masennuksensa laajeni epidemiaksi. Heistä tuli Ahdistunut sukupolvi. Lopuksi kirjassa hahmotellaan, miten epidemiaa vastaan voidaan taistella ja miten lapset voidaan auttaa kasvamaan leikkiin perustuvassa maailmassa. Jonathan Haidt on maineikas New York Universityssa työskentelevä sosiaalipsykologi.

Alkuperäinen nimi: The anxious generation.

Vaihtoehtoinen nimi: Kuinka älypuhelimeen perustuva lapsuus on aiheuttanut mielenterveyden häiriöiden epidemian

Aiheet

Näytä muut aiheet (26)

Painostiedot

Kustantaja
Terra Cognita
Julkaisuvuosi
2024
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
389
Koko
24 cm
ISBN
97895273673779527367379
Lähde
Fennica

Tarjoukset

1 aktiivinen tarjous

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
31,00 €