Ei kansikuvaa

Lastensuojelun historia

tutkielma oikeussääntelystä, kulttuurisista kerrostumista ja hallinnan murroksista

Kieli
Suomi
Julkaisuvuosi
2019
Laajuus
448 sivua
Muoto
Painettu kirja

Kirjan kuvaus

Lastensuojelu on nyky-yhteiskunnassa itsestäänselvyys. Se tarkoittaa lapsen suotuisan kehityksen varmistamista ja hyvinvoinnin edistämistä. Lasten julkisoikeudellinen suojelu on sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisten työtä, jota säädellään lastensuojelulailla. Miten tällaisiin linjauksiin on päädytty? Teos tarkastelee lastensuojelun muutoksia keskiajalta nykypäivään. Se analysoi lastensuojelun yhteiskunnallisten tehtävien, suojeluun johtavien tekijöiden sekä suojelun toteuttamisen muutoksia oikeussääntelyn, lainvalmisteluaineistojen ja aikalaistekstien valossa. Suojelukysymyksen historialliset kerrostumat kytketään niiden ajallispaikallisiin yhteyksiin ja laajempiin yhteiskunnallisen hallinnan tapojen murroksiin. Kyseessä on lasten yhteiskunnallisen suojelutoiminnan kokonaiskuvaus, jollaista ei Suomessa ole kirjoitettu. Teos palvelee yliopisto- ja ammattikorkeakoulutasoista perusopetusta, erityisesti sosiaali-, oikeus- ja kasvatustieteiden aloilla. Tutkimukseen perustuvana tietokirjana sen historiallinen kuvaus palvelee myös lastensuojelusta kiinnostunutta laajaa yleisöä.

Alkuperäinen nimi: Lastensuojelun historia.

Vaihtoehtoinen nimi: Tutkielma oikeussääntelystä, kulttuurisista kerrostumista ja hallinnan murroksista

Aiheet

Näytä muut aiheet (12)

Painostiedot

Kustantaja
Vastapaino
Julkaisuvuosi
2019
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
448
Koko
24 cm
ISBN
9789517687461951768746X
Lähde
Fennica