Kirjan kuvaus

Joulupukin unelma on sadun muotoon kirjoitettu opas siihen, kuinka unelmista tehdään totta. Se sopii niin start up -yrittäjälle, itsensä kehittämisestä kiinnostuneelle työntekijälle kuin koko perheen yhteiseksi iltasaduksi. Niklas Pukilla on tuttu ongelma: hänellä on unelma mutta ei keinoja eikä rohkeutta tehdä siitä totta. Apuun tulee viisas Urho-tonttu, joka vie Niklaksen seikkailulle Unelmakuruun. Niklas oppii neljän tonttukylän asukkailta kaikista niistä asioista, joita tarvitaan unelmien tavoittelemiseen: avoimuudesta uusille asioille, yrittämisestä ja epäonnistumisesta, viisaasta uurastamisesta sekä rohkeudesta. Niklaksen taantumuksellisessa kotikaupungissa Jumilompolossa kaikki eivät pojan unelmointia kuitenkaan sulata, ja edessä on jännittävä seikkailu, jonka päätyttyä maailma ei enää ole entisensä. Kuka vei juustoni -kirjan, Nalle Puh ja Taon ja Pikku prinssin mieleen tuova teos on on uudenlainen avaus Suomen kirjamarkkinoilla. Vuosien saatossa suomalaistunut kanadalainen André Noël Chaker tunnetaan muun muassa yritysvalmentajana, Speakersforumin palkittuna puhujana, J. Karjalaista ranskaksi levyttäneenä laulajana sekä kirjailijana.

Alkuperäinen nimi: Santa's dream.

Vaihtoehtoinen nimi: Opi kuinka unelmista tehdään totta

Aiheet

Painostiedot

Kustantaja
WSOY
Julkaisuvuosi
2015
Muoto
Painettu kirja
Sivumäärä
112
Koko
22 cm
ISBN
97895104118279510411825
Lähde
Fennica

Tarjoukset

2 aktiivista tarjousta

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
15,00 €
Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
16,00 €