Kirjan kuvaus

Sammandrag. Tiivistelmä (kuvailulehti; s. 493-509). - Sammandrag (s. 510-527). Toimikunnan tehtävänä oli toimeksiannon mukaan laatia ehdotuksensa liikevaihtoverolain aineellisoikeudellisten säännösten lakitekniseksi uudistamiseksi ja lain rakenteen selkeyttämiseksi. Toimikunnan oli erityisesti selvitettävä mahdollisuudet yhdenmukaistaa liikevaihtoverotuksessa käytettävää käsitteistöä muussa lainsäädännössä käytettävän käsitteistön kanssa ja mahdollisuudet yhdistää liikevaihtoverolakiin muut liikevaihtoverolainsäädäntöön kuuluvat säännökset. Säännösehdotuksensa toimikunnan tuli laatia siten, että niiden puitteissa on tarvittaessa mahdollista vaikuttaa tekijöihin, jotka liikevaihtoverojärjestelmässämme aiheuttavat verovelvollisten epäneutraalia kohtelua ja veron kertaantumista lopputuotteiden hinnoissa. Toimikunnan oli kiinnitettävä huomiota mm. liikevaihtoverovelvollisuuden. Nykyisten verovaikutusten säilyttämiseksi rakennustoimintaan sovellettaisiin normaalia alempaa verokantaa, joka vastaisi rakennustoiminnan nykyistä verorasitusta. määrittelyyn, palvelutoimialojen, rakennustoiminnan ja peruselintarvikkeiden verokohteluun sekä liikevaihtoverotuksen vähennysjärjestelmän yksinkertaistamiseen. - Toimikunta ehdottaa liikevaihtoverolainsäädännön teknistä uudistamista. Nykyisin voimassa oleva liikevaihtoverolaki ja siihen liittyvä erityislainsäädäntö ehdotetaan kumottavaksi ja tilalle säädettäväksi arvonlisäverojärjestelmän periaatteille rakentuva uusi liikevaihtoverolaki. Toimikunta ehdottaa liikevaihtoverolain vähennysjärjestelmän muuttamista arvonlisäverojärjestelmän periaatteiden mukaiseksi ja tästä aiheutuvan verotuoton menetyksen korvaamista erillisen tuotantopanoksiin kohdistuvan veron avulla. - Merkittävin toimikunnan muista muutosehdotuksista on ehdotus rakennustoiminnan saattamisesta verotuksen piiriin.

Aiheet

Näytä muut aiheet (1)

Painostiedot

Kustantaja
Valtiovarainministeriö
Julkaisuvuosi
1989
Muoto
Painettu kirja
Koko
25 cm
Sarja
Komiteanmietintö = Kommittébetänkande 1989:22
ISBN
97895147233159514723317
Lähde
Fennica

Tarjoukset

1 aktiivinen tarjous

Finlandia KirjaKäytetyn kirjan verkkokauppa
KäytettyToimitusaika 4 päivää
14,00 €