Metsiin kadonneet
valtion metsien kulttuuriperintökohteiden inventointihanke 2010-2015
- Kieli
- Suomi
- Julkaisuvuosi
- 2016
- Laajuus
- 87 sivua
- Muoto
- Nidottu (pehmeäkantinen)
valtion metsien kulttuuriperintökohteiden inventointihanke 2010-2015
Metsähallitus käynnisti vuonna 2010 Kansallinen metsäohjelma (KMO) 2015 mukaisen kulttuuriperintöinventointihankkeen tavoitteenaan kartoittaa valtion metsien kulttuuriperintö vuoden 2015 loppuun mennessä. Hankkeessa kartoitettiin kaikenlaisia ihmisen metsiin jättämiä jälkiä varhaisimmalta kivikaudelta 1960-luvulle saakka. Hankkeessa inventoitiin noin neljä miljoonaa hehtaaria talous- eli monikäyttömetsiä. Kohteita kartoitettiin yli 10 000 ja niiden ikähaarukka on noin 10 000 vuotta. Inventointien myötä lakisääteisten muinaisjäännösten määrä metsätalouden mailla noin nelinkertaistui. Inventointien alkaessa metsistä tunnettiin hieman yli tuhat muinaisjäännöstä, inventointien jälkeen lähes neljätuhatta. Inventoinnin kokonaiskustannukset metsätalouden mailla olivat noin neljä miljoonaa euroa. Hanke toteutettiin liiketoiminnan omalla kustannuksella ilman ulkopuolista rahoitusta. Vuosittain maastossa liikkui kesäkaudella kymmenen arkeologien johtamaa tutkimusryhmää eri puolilla Suomea. Arkeologin lisäksi ryhmään kuului paikallinen kokenut ja maastoa tunteva metsuri sekä arkeologian tai metsäalan harjoittelija. Näin sekä paikallistuntemus että inventoinneissa saatava tieto välittyivät molempiin suuntiin ja kenttätyö oli tehokasta ja turvallista. Inventoinnissa kohteesta tallennettiin paikkatiedot ja tehtiin kohdekuvaukset valokuvineen. Nämä tiedot vietiin maastotöiden päätyttyä Metsähallituksen tietojärjestelmiin, jolloin ne voitiin välittömästi ottaa huomioon kaikissa metsänkäytön ja suunnittelun vaiheissa ja siten varmistettiin kulttuuriperinnön säilyminen. Kohteita voidaan hyödyntää myös esimerkiksi virkistyskäytössä, matkailussa, opetuksessa ja tutkimuksessa. Inventoitaviin kohteisiin sisällytettin lakisääteisten suojeltujen muinaisjäännös- ja rakennusperintökohteiden lisäksi myös suuri joukko muita kulttuuriperintökohteita, jotka eivät ole lain suojaamia...
Vaihtoehtoinen nimi: Valtion metsien kulttuuriperintökohteiden inventointihanke 2010-2015
1 aktiivinen tarjous