Aqara Smart Video Doorbell G4 -video-ovikello. Aqara G4 on ainutlaatuinen video-ovikello, joka toimii oletuksena AA-paristoilla, mutta voidaan tarvittaessa kytkeä myös verkkovirtaan. Aqara G4 on ensimmäinen paristo- tai akkukäyttöinen video-ovikello, joka tukee Apple HomeKit Secure Video -palvelua. Yhteensopiva myös lukuisien muiden palveluiden, kuten Google Assistant ja Amazon Alexa virtuaaliavustajien kanssa. Video-ovikello sisältää paikallisen AI-tekoälyn, jota hyödynnetään esim. kasvojentunnistushälytyksiin. Video-ovikellon tarkkuus on Full HD 1920 x 1080 hyvällä 162° kulmalla. Hyvän kuvanlaadun ohella muita ominaisuuksia ovat esimerkiksi kaksisuuntainen ääni, IR-yönäkö, passiivinen infrapunatunnistin ja tuki paikalliselle muistikorttitallennukselle. Muistikortti asennetaan sisälle tulevaan soittokelloon, joten muistikorttiin ei pääse käsiksi ovikellon kautta. Aqara Smart Video Doorbell G4 -video-ovikello liitetään kodin langattomaan 2.4 GHz:n langattomaan WiFi-verkkoon. Tai tarkemmin sanottuna mukana tuleva soittokello toimii WiFi-toistimena ja soittokello liitetään kodin langattomaan verkkoon. Soittokello ja G4 video-ovikello ovat jo tehtaalla paritettu keskenään, eli laitteet muodostavat automaattisesti langattoman yhteyden. Soittokellosta löytyy USB-C-liitäntä ja mukana toimitetaan USB-kaapeli. Soittokellon virtalähteenä voidaan käyttää 5V 1A virtalähdettä tai tarvittaessa vaikka akkupankkia. Video-ovikello sisältää paikallisesti toimivan AI-tekoälyn, jota voidaan käyttää kasvojentunnistuksessa. Video-ovikello voidaan opettaa tunnistamaan perheenjäsenten kasvot ja ilmoitukset perustuvat tunnistettuihin kasvoihin (ominaisuus voidaan kytkeä myös pois päältä). Liikkeentunnistuksen osalta video-ovikello sisältää myös passiivisen infrapunatunnistimen, joka parantaa tunnistuksen luotettavuutta. G4 osaa tunnistaa myös ns. asiattoman oleskelun tai video-ovikellon peukoloinnin ja hälyttää soittokellolla ja ilmoituksella, mikäli näitä havaitaan. Kamera tekee oletuksena tallennukset erikseen ostettavalle microSD-muistikortille. Muistikortti asennetaan poikkeuksellisesti soittokelloon, eikä suoraan itse video-ovikelloon. Mikäli video-ovikelloa käytetään paristoilla tapahtuu tallennukset liikkeen- tai kasvojentunnistukseen perustuen. Käytettäessä video-ovikelloa verkkovirralla, voidaan ottaa käyttöön jatkuva 24/7 tallennus muistikortille. Aqara tarjoaa käyttöön myös pilvipalvelun, johon tallentuu liikkeentunnistuksesta maksimissaan seitsemän (7) vuorokauden tallennukset (palvelun ehdot ja hinnoittelu voivat myöhemmin muuttua). Pilvipalvelu ei ole pakollinen, eli liikkeentunnistuksesta tapahtuvat tallennukset voidaan tehdä aina myös muistikortille (tallennuksen pituus kerrallaan kuusi sekuntia). Smart Video Doorbell G4 tarjoaa täydellisen tuen Apple HomeKit Secure Video -ominaisuudelle. HomeKit Secure Video tarjoaa päästä päähän salatut videot ja tietoturvan. Tämä takaa sen, että vain video-ovikellon käyttäjät pääsevät kiinni kameran kuvavirtaan ja...

118,95