Opetus- ja kasvatustyö ammattina
- Kieli
- Suomi
- Julkaisuvuosi
- 1988
- Laajuus
- 117 sivua
- Muoto
- Nidottu (pehmeäkantinen)
Tämä kirja on tarkoitettu pääasiassa opettajiksi aikoville. Siksi teoksen alkuosassa kerrotaan kasvatusalan eri ammateista. Pyrkimyksenä on myös, että opettajina jo työskentelevät voisivat kirjan avulla kehittää itseään valitsemassaan ammatissa. Didaktiikkaan ja oppimisen psykologiaan liittyvät yksityiskohtaisemmat tiedot hyödyttävät opettajiksi opiskelevia sekä täydennyskoulutuksessa olevia. Onhan teoksen yhtenä tavoitteena opettajaorientaation virittäminen ja opettajan identiteetin vahvistaminen. Vahvan ammatti-identiteetin edellytys on, että ihminen tuntee oman ammattinsa ja sen työtehtävien tieteellistä pohjaa. Kirjassa esitellään myös kirjoittajan johtaman opettajatutkimuksen tuloksia ja niistä virinneitä näkemyksiä. TiivistelmäTämä kirja on tarkoitettu pääasiassa opettajiksi aikoville. Siksi teoksen alkuosassa kerrotaan kasvatusalan eri ammateista. Pyrkimyksenä on myös, että opettajina jo työskentelevät voisivat kirjan avulla kehittää itseään valitsemassaan ammatissa. Didaktiikkaan ja oppimisen psykologiaan liittyvät yksityiskohtaisemmat tiedot hyödyttävät opettajiksi opiskelevia sekä täydennyskoulutuksessa olevia. Onhan teoksen yhtenä tavoitteena opettajaorientaation virittäminen ja opettajan identiteetin vahvistaminen. Vahvan ammatti-identiteetin edellytys on, että ihminen tuntee oman ammattinsa ja sen työtehtävien tieteellistä pohjaa. Kirjassa esitellään myös kirjoittajan johtaman opettajatutkimuksen tuloksia ja niistä virinneitä näkemyksiä.
1 aktiivinen tarjous